Digiloikan sijaan rohkeutta lähteä aina uudelle matkalle

Ammatillisen koulutuksen opettajien digiloikka purkautuu liian usein turhauttavina kokemuksina toimimattomista ympäristöistä. Niitä toki on, mutta perimmäinen syy on toimintapojen muutoksen puutteessa, uusien työkalujen käyttäminen vanhalla logiikalla ja huonosti johdetuissa prosesseissa, joissa ei tunnistetta kunnolla edellä mainittuja tarpeita. Kasvosuunta pitäisikin kääntää laitteista ja ympäristöistä ihmisiin ja niihin rakenteisiin joissa opiskelijat, opettajat, muu henkilökunta ja sidosryhmät toimivat. 
Me tarvittaisiin sellainen työkalu, että kaikki pystyvät kirjautumaan ilman ongelmia ja osaisivat käyttää sitä. Ettei tunnin alussa menisi 20 minuuttia salasanojen selvittämiseen ja säätämiseen.” 
Kyse on siis paljon suuremmasta paradigman muutoksesta kuin uuden teknologian ottamisesta osaksi opetusta tai oppimista. Tätä puoltaa jo ihan sekin tosiasia, että jokaisen ajan teknologiaa on haluttu hyödyntää kouluissa aina. Siinä ei siis pitäisi olla kenellekään pohjimmiltaan mitään uutta tai pelottavaa, että luokkaan ilmestyy uusia laitteita, joista jokaista täytyy enemmän tai vähemmän opetella käyttämään. Ero on siinä, että aikaisemmin mukana ei tullut tarvetta muuttaa samalla omaa roolia ja tapaa toteuttaa professiotaan. Pohjimmiltaan turhautumisessa siis onkin usein kyse enemmän oman roolin muuttamisen tarpeen tunnistamisesta ja matkalla uuteen syntyvästä eksymisen kitkasta. Inhimillisesti syyllisenä osoitetaan sitten puhelinta, tablettia, uutta oppimisympäristöä tai oppilaiden osaamattomuutta enemmin kuin syvennyttäisiin tarkastelemaan tarvetta toimintatapojen muutokseen ja kuinka se tehdään. Lisäkitkaa matkan taittamiseksi luo tarve opetustilanteiden muuttamisen lisäksi muuttaa koko organisaation työtapoja kohtaamaan paremmin tulevaisuutta. 

Parhaisiin matkoihin kuitenkin kuuluu aina yllätyksiä, jännitystä, ratkottavia haasteita, uusia ihmisiä ja paljon oppimista. Matkoille myös lähdetään uudelleen silloinkin kun viime matkalla satoi koko reissun ja lentoyhtiön kadottamassa matkalaukussa oli ainoa pitkä paita. Näin pitäisi tehdä myös matkaa digiajan opetukseen ja oppimiseen. Liian usein vastoinkäymiset ja epävarmuus kuitenkin jostain syystä vakuuttavat meidän siitä, että mihinkään ei kannata edes lähteä. 

Open päivitys: Digitaidot vapaassa sivistystyössä ja aikuiskoulutuksessa -koulutuksen neljännessä kokonaisuudessa tavoitteena oli avata lähtöportti osallistujien matkalle. Tällaisen matkan alussa oleellisempaa on etsiä vastauksia kysymyksiin miten ja miksi, kuin millä. Tärkeää on aloittaa osallisuudesta, yhteisöllisestä työskentelystä, sellaisen tilan luomisesta jossa uskaltaa epäonnistua ja olla eri mieltä, kysyä ja kokeilla. Teknologian merkitys syntyy silloin mahdollisuuksista, lisäinformaatiosta sekä eri välineiden ja ympäristöjen luovasta ja tarkoituksenmukaisesta käytöstä, joiden avulla rikastetaan oppimisprosesseja ja vahvistetaan vuorovaikutusta. 


Koulutuksen vetäjänä toivon, että osallistujille jäi halua ja rohkeutta uusiin matkoihin, sillä vaikka kuinka haluaisimme, tuleviasuus ei ole samanlainen paikka kuin nykyisyys. Kun matkalle lähtee aina uudelleen, voi oppia uutta jatkuvasti. Se lienee yksi keskeisempiä kompetensseja jokaisessa tulevassa ammatissa. Ja kun lähtee, päätyy aina edellistä kauemmas. Lukekaa vaikka tästä, kuinka lukion uskonnon tunnilla haukottelu vaihtui innokkaaseen twiittaamiseen Martin Lutherista ja kuinka sitä kautta päädyttiin uppomaan YLE:n palkitussa Titanic -projektissa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oppimisanalytiikka opettajan työvälineeksi

Kielen opettajalle muutama vinkki...

Opettajat kertovat kehitystehtävästään: Kokemuksia Eliademyn käyttöönotosta