Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2014.

Tukihenkilökin tarvitsee tukea eli opettajat selättämässä TVT-viidakkoa yhteisvoimin

Kuva
Kevätkauden 2014 Vertaispäivityksen tapaamistuokiot käynnistyivät. Vertaispäivittäjä-tapaamiset tukevat TVT-tukihenkilöitä, sillä tukihenkilökin tarvitsee välillä tukea . Samalla tehdään yhdellä tavalla näkyväksi Open Päivityksen henkilöstökoulutuksissa karttuneita koulutussisältöjä, tietoja ja kokemuksia. Vertaispäivitys on osa Open Päivitys -koulutuksen tiedotustoimintaa. Aiheesta lisää Vertaispäivittäjä-blogissa , jossa tämä bloggaus on julkaistu 14.5.2014. Ensimmäinen Vertaispäivityksen teema johdattaa  havahtumaan nykytilanteeseen . Tieto- ja vuorovaikutus teknologian kirjo on nykyisellään niin laaja, että aikamoinen akrobaatti täytyy olla, jos kaiken moninaisen yksin hallitsee. Jotta verenpaine ei nousisi turhan päiten, kannattaa etsiä yhteistyötä, niin opettajakollegoiden kuin oppijoiden kanssa. Teknologia omaan rooliinsa. Alku vaatii aina ylimääräistä, mutta tähtäimessä työn helpottaminen. Kevätkaudella 2014 tapaamisiin osallistuneitten kanssa pohdittiin, mitä vertaiso