Wiki ala- ja yläkoulussa Parkanossa

Parkanon Openpäivityskoulutuksessa (http://openpaivitys.lystiwiki.fi/) keskityttiin lähtökohtaisesti opettajien omien koulutyössä kohdattujen probleemien esilletuontiin ja toisaalta siten kehittämiskohteiden eteenpäin viemiseen. Jokaisen oma työ nousi käsittelyyn ja sitä piti itse koulutuksen aikana miettiä ja löytää ratkaisuja kehittämiseen. Hyvä tapa tähän on löytää ensin ns. selvät ongelmakohdat ja koettaa löytää yhdessä niille ratkaisuja. Seuraavaksi koulutuksessahan tuodaan uusia tapoja tehdä työtä TVT-välineillä, joita on saatavilla. Tällöin opettaja joutuu miettimään toisaalta vanhoja probleemeja ja toisaalta uusia ratkaisuja, joita TVT maailma tuo esille. Kouluttajan roolissa on tärkeää nostaa esille ajatuksia siitä kuinka esim. wiki tai vaikkapa videoita  voisi käyttää ratkaisemaan "vanha" ongelma.

Parkanon ala- ja yläkoulussa on aktiivisesti käytetty Wikiä luokkien lasten ja heidän vanhempiensa yhteisessä toiminnassa ja viestinnässä. Wiki on jo osoittanut vahvuutensa varsinkin vanhempien suuntaan tapahtuvan viestinnän paranemisena. Wiki on käytössä myös Parkanon lukiossa.

Openpäivitys-koulutuksen ohjelma ja sisältö löytyy ao. linkin kautta, mutta haasteenahan tässä koulutuksessa oli ryhmän moninaisuus eli osallistujat olivat eri oppiaineista sekä luokanopettajia että aineopettajia. Omat haasteensa asettivat myös kehittyvä verkkoinfrasysteemi sekä vasta koulutuksen aikana tulleet hybridi-laitteet.

Lisää tietoa:
Wiki oppimisalustana ja luokan yhteisenä tilana verkossa . Arja Pihlaja, Harto Pönkö ITK-2014
OpenPäivitys 3 , koulutussivut

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oppimisanalytiikka opettajan työvälineeksi

Kielen opettajalle muutama vinkki...

Opettajat kertovat kehitystehtävästään: Kokemuksia Eliademyn käyttöönotosta