OpenPäivitys ammatillisella puolella

Pidimme Annen kanssa Winnovassa - Länsirannikon koulutus Oy:ssa OpenPäivitys ammatillinen - koulutuksen. Koulutus alkoi tammikuussa ja viimeinen oli syyskuussa ja kertoja oli yhteensä kuusi, joista neljä puolikasta päivää.

Tarve tämäntyyppiselle TVT-koulutukselle on iso, mutta haaste on saada osallistujia koulutuspäiviin. Osallistujilla oli usein varsinaista opetusvelvollisuutta, ja sijaista ei saatu.

Opetuksen sisältö määriteltiin osallistujien kanssa ja jo ennakkovalmistelussa pyrittiin löytämään sopivat teemat ja aihepiirit. Sinällään sopivan koulutuspäivän sisällön löytäminen oli haaste, koska osallistujat olivat todellakin aivan eri tasoilla TVT-osaamisen suhteen. Yksi opettaja oli löytänyt opettajuuden vasta äskettäinen, kun toinen oli jo vanha konkari ja teki sujuvasti opetusvideoita nettiin.

Tässä koulutuksessa käytimme purot.net wikiä koulutuspäivien ohjelmien suunnitteluun ja edulaa soveltuvin osin tehtävien palautukseen. Purot.net wikistä näet paremmin sisällöt ja avoimet materiaalit.

Saimme vain kaksi palautevastausta ja niiden perusteella loppupäätelmä on yhteneväinen: "lähipäiviä olisi kaivattu lisää, samoin mobiilaitteisiin perehtymistä. Koulutus oli niin hyvä, että kaikki opettajat pitäisi velvoittaa osallistumaan näihin." Alla vielä pari diagrammia palautepisteistä (5 = paras).



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oppimisanalytiikka opettajan työvälineeksi

Kielen opettajalle muutama vinkki...

Opettajat kertovat kehitystehtävästään: Kokemuksia Eliademyn käyttöönotosta